Puheenjohtajan tervehdys/Greetings from the Chair
17.1.2022
Iloista vuoden alkua juuri sinulle ja teille kaikille itulaisille!
Vuosi 2022 on alkanut talvisissa merkeissä ja kevätaurinko on onneksi tuonut valoa päiviin. Korona edelleen vaikuttaa vahvasti jokaisen meistä arkeen eri tavoin ja vaikka tähän tilanteeseen on jokseenkin jo tottunut, uskon, että jokainen meistä toivoisi elämän hiljalleen palautuvan tutummaksi ja turvallisemmaksi.
Menneet (kohta) pari vuotta ovat olleet enemmän tai vähemmän haasteellisia itse kullekin. Uusia vuosikursseja on ITUssa aloittanut kaksi näin etäaikana ja korona onkin tuonut omat haasteensa näiden vuosikurssien ryhmäyttämiseen, opintoihin orientoitumiseen sekä yleisesti siihen, että voi kokea opinnot, opiskelijakaverit sekä ITUn omakseen. Nykyinen kolmosvuosikurssi on etäillyt suurimman osan opinnoistaan, heillä keskeytyi fuksivuosi keväällä koronan alkaessa eikä tainnut kukaan sen vuosikurssin opiskelija arvata, että fuksivuosi päättyisi sillä tavalla. Ännännen vuoden opiskelijoiden opintoihin korona on myös vaikuttanut, sillä omat vuosikurssilaiset ovat valmistuneet ja siirtyneet työelämään, tai jatkaneet toisiin opintoihin, ilman, että olisi saanut kokea opintojen viimeisiä hetkiä yhdessä. He eivät ole myöskään päässeet tutustumaan omiin “uusiin” opiskelukavereihinsa niin paljoa etäilystä johtuen. ITUsta on myös valmistunut useita opiskelijoita käymättä opiskeluaikojen loppuvaiheessa kertaakaan yliopistolla lähiopetuksessa tai näkemättä omia opiskelukavereita opiskeluiden merkeissä, ja tutkintotodistuksenkin he ovat saaneet joko postissa tai tiskiltä sen hakemalla.
Uskon voivani sanoa, että etäaika on vaikuttanut jokaiseen meistä. Jokaisen kohdalla sosiaaliset tapaamiset ovat vähentyneet, monilla etäopetus on vaikeuttanut opintoihin motivoitumista ja opinnoista innostumista, toki toisilla etäilyn tuoma aika on saattanut auttaa panostamaan ja löytämään uuden näkökulman omiin opintoihin. Etäily on saattanut mahdollistaa keskittymisen johonkin sellaiseen, johon aiemmin ei aikaa olisi ollut, mutta myös viedä aikaa johonkin sellaiseen, johon mielellään ei sitä käyttäisi. Korona-aikana on voinut joutua huolehtimaan oman terveyden lisäksi mahdollisesti myös jonkun muun terveydestä. Arki saattaa olla tasapainottelua ja tärkeää onkin löytää omaan arkeen ja elämään ne asiat, jotka auttavat eteenpäin. Sen lisäksi, että etsii ja löytää asioita, jotka auttavat eteenpäin, on tärkeää löytää sellaisia asioita, jotka auttavat jaksamaan. Opintojen suhteen saattaa olla ulkopuolelta tai itsestä tuleva paine edistyä aikataulussa tai olla tunne, että on pakko suorittaa tietty määrä kursseja hyvin arvosanoin, mutta näin ei ole. Tärkeintä on oma jaksaminen ja oma terveys, opinnot tulevat tärkeysjärjestyksessä vasta myöhemmin. Kyllä ne ehtii myöhemminkin suorittamaan, aina tulee uusia hetkiä ja uusia mahdollisuuksia.
Kun siirretään katse tarkemmin tulevaan vuoteen, niin vuoden 2022 hallitus on järjestäynyt ja jokainen hallituslainen on alkanut puuhastelemaan oman pestinsä parissa. Pidämme sormet ristissä, että pääsisimme toteuttamaan monipuolisesti erilaista toimintaa tulevana vuonna ja pääsisimme pitkästä aikaa vihdoin yhdessä näkemään ja kokemaan asioita. Pyrimme ottamaan kaikki tilaisuudet mahdollisuutena kehittyä sekä kehittää toimintaa, jotta pystyisimme tarjoamaan jokaiselle jotakin.
Mikäli mieleesi nousee mitä tahansa liittyen esimerkiksi ainejärjestöön, opiskeluihin tai yliopistoon liittyen, olethan matalalla kynnyksellä hallitukseen yhteydessä! Tämän vuoden hallituslaisten yhteystiedot tulevat löytymään “Hallitus” -osion “Hallitus 2022” -alasivulta, voit olla kehen tahansa hallituslaiseen yhteydessä henkilökohtaisesti muun muassa sähköpostitse sekä Telegramin kautta. Hallitukselle voi yleisesti laittaa sähköpostia osoitteeseen itu-hallitus@lists.tuni.fi ja mikäli haluat anonyymisti olla yhteydessä, voit sen tehdä nettisivuilta löytyvän palautekanavan kautta.
Minä ja koko hallitus toivotamme paljon tsemppiä ja jaksamista opintoihin, tulevaan vuoteen sekä kaikkeen, mitä elämä mukanaan tuokaan!
Happy start to the year just for you and all Itus!
The year 2022 has begun with winter signs and fortunately the spring sun has brought light to the days. Corona still has a strong impact on the daily lives of each of us, and while we are used to this situation, I believe each of us would like life to return to a familiar and safer one.
The past couple of years have been more or less challenging. The current third-year course has been in distance learning for most of their studies, they had their freshman year interrupted in the spring at the start of the corona, and no one could have guessed that their freshman year would end that way. Corona has influenced the studies of older students. Their own classmates have graduated and moved into working life, or continued to other studies, without having to experience the last moments of their studies together. They have also not been able to meet their new fellow students due to the distance. Several students have also graduated from ITU without attending university at the end of their studies or seeing their own fellow students in their studies, and they have received a diploma either in the mail or at the desk by applying for it.
I think I can say that distance learning has affected each of us. For everyone, social encounters have decreased, and for many people distance learning has made it difficult to motivate and get excited about their studies. Of course, for others, the time brought by distance may have helped them to motivate and find a new perspective on their own studies. Distancing may have allowed you to focus on something you wouldn’t have had time before, but it could also take time to something you wouldn’t like to use it for. During the corona period, you may have had to take care of someone else's health in addition to your own. Everyday life may require balancing and it is important to find in your own life the things that help move forward. In addition to looking for and finding things that help move forward, it’s important to find things that help you cope. There may be pressure from outside or on your own to progress on schedule or to feel compelled to complete a certain number of courses with good grades, but this is not the case. The most important thing is your own endurance and health, studies will come in order of importance only later. They will be completed later, there will always be new moments and opportunities.
With a closer look at the coming year, the board of 2022 has been organized and each member of the board has begun to work on their own area of responsibility. We keep our fingers crossed that we could carry out a variety of different activities in the coming year and finally get to see and experience things together for a long time. We strive to take every occasion as an opportunity to develop as well as develop our functions so that we can offer something for everyone.
If anything comes to mind related to, for example, ITU, studies or university, please contact the board at a low threshold! The contact information for this year's board members will be found on the “Contact Us” subpage of the “In English” section, you can contact any member of the government privately by e-mail and via Telegram. You can send an e-mail to the entire board at itu-hallitus@lists.tuni.fi and if you wish to contact anonymously, you can do so via the feedback channel on the website.
I and the whole board wish you a lot of fun and endurance for your studies, for the coming year and for everything that life brings!
Toivoo/Regards,
Reetta Rantanen
Puheenjohtaja/Chair 2022