Sitsit 101

Moikka, mä oon Milja ITUsta ja mä pidän sitseistä. Itse törmäsin ekaa kertaa sitseihin, sitsaamiseen ja yliopiston laulukulttuuriin omana fuksisyksynäni saatuani käteen ITUn laulukirjan. Avasin tuon pienen vihreän kirjan sivut ja huvituin lukemastani. Siinä hetkessä kiinnostukseni sitseihin heräsi eloon. Tällä blogikirjoituksella haluan herätellä samaa innostusta lukijassa sekä jakaa tietoa ja hauskoja muistoja vuosien varrelta.

Mutta siis mikä on sitsi? Sitsi on akateeminen pöytäjuhla, jossa laulamme yliopistokulttuuria kuvaavia satiirisia ja/tai hassuja lauluja. Laulut ovat ikivanhoja tai uusia opiskelijoiden sanoittamia loruja tuttujen kappaleiden tahtiin. Sitseille ominaista on tietyt käytännöt ja hokemat, sekä säännöt. Humanistisitseillä sääntöjen rikkominen johtaa rangaistukseen, mutta teekkarisitseillä ei saa rangaistuksia. ITUn sitsit ovat humanistisitsejä ellei toisin mainita. Sitseille saavutaan ajoissa ja asetutaan sinulle nimetyn paikan eteen seisomaan, kunnes sitsien johtajat, toastmasterit/seremoniamestarit, antavat luvan istua. Toastit kertaavat alkuun sitsien säännöt ja käytänteet, jotteivat ne pääse unohtumaan. Sitten alkaa laulu ja laulutoiveet, rangaistusten antaminen, syömään siirtyminen ja lopulta sitsien loppuhuipennus. Siinä sitsit pähkinänkuoressa. Mikä tässä on siis hauskaa?

Aikoinaan laulukirjani oli puhdas ja siisti, mutta nykyään se näyttää siltä, että kaikki sivut ovat pudonneet ainakin kerran, takakansi on kokonaan irti, sivut ovat kuprulla ja niistä löytyy epämääräisiä roiskeita, ne ovat taittuneet ja täynnä merkintöjä. Olen merkannut ylös omat lempilauluni, kirjoittanut ylös lisäsäkeistöjä, riipustanut nopeita muistiinpanoja ja saanut salaisia ja ei-salaisia viestejä vierustovereilta. Kirja näyttää elämää nähneeltä ja se minua viehättää sitseissä. Vierustoverit voivat olla uusia ja heillä on omat lempilaulunsa ja tarinat niihin liittyen. Naurahdamme jollekin letkautukselle ja yhtäkkiä se yhdistää meitä koko matkan ajan. Joku kertoo tai näyttää jonkun uuden tavan laulaa tuttua laulua, joku tokaisee yllättävän lisäsäkeistön, joku nousee ylös ja kertoo sanoittaneensa uuden kappaleen. Sitsit kaikessa yksinkertaisuudessaan osaavat aina yllättää ja neljä tuntia ei koskaan riitä. Jossain kohtaa tunnet säännöt ja tavat kuin omat taskusi ja voit täysin rinnoin nauttia sitsaamisesta.

Okei, motivaatiopuhe on ohi. Mutta mitä ne säännöt on, ja mitä jos saa rangaistuksen, pitääkö seistä nurkassa? Tärkeimmät säännöt ovat: älä myöhästy, älä unohda laulukirjaa, älä melua ja häiritse jonkun muun puhuessa, älä skoolaa väärin, älä räplää puhelinta, älä ole laulamatta ja älä valita ruuasta. Näitä, kun noudattaa niin pitkälle pääsee. Tärkeintä on seurata toastien ohjeita ja kunnioittaa muita ihmisiä. Kun jollakulla on puheenvuoro, sinun suusi on kiinni. Kaverille saa höpöttää laulujen ja puheenvuorojen välissä. Lisäksi sitseillä on taukoja, joiden aikana voi höpistä, käydä vessassa, käyttää puhelinta ja ottaa kuvia.

Fuksivuotenani olin koko ajan rankulla. Parhaiten muistiin jäänyt tapaus oli, kun näpistin sipsipussin viereisestä pöydästä ystävieni pyynnöstä ja tietenkään vieruspöytä ei jättänyt tilaisuutta käyttämättä ja käräytti minut. Rangaistuksena oli muistaakseni anteeksipyyntölaulun sanoittaminen muiden rankkulaisten kanssa. Parasta rankuissa on se, että niitä ei tarvitse tehdä yksin. On oikeastaan aika kivaa pohtia yhdessä paniikissa, miten rangaistus suoritetaan. Rangaistuksia ei anneta ilkeämielisyydestä ja nöyryytyksen halusta vaan järjestyksen ylläpitämiseksi ja ennen kaikkea viihteeksi. Käräyttäjien ja rankaistavien välille syntyy aika ajoin kiivaita väittelyitä, kuka teki ja mitä. Rangaistuksia ei pidä ottaa liian vakavasti ja on tärkeää muistaa, että kukaan ei ajattele sinusta pahaa tai halua sinulle pahaa. Me haluamme nauraa kanssasi, ei sinulle.

Ekat omat sitsini olivat Disney–minisitsit. Yli-innokkaana fuksina olin ommellut asun ja toin eväät korissa mukanani. Sitsit olivat tuona korona-aikana kuitenkin vain kahden tunnin mittaiset, mutta sama määrä janojuomaa siellä meni kuin neljän tunnin sitseillä ja voitte kuvitella lopputuloksen. Muistan kuitenkin nuo ekat sitsit maagisena, elektrisenä ja hauskana tapahtumana. Vieressäni turvavälin päässä istui eräs vanha hallituslainen ja hän kertoi lisäsäkeistöjä, näytti mallia ja rohkaisi toivomaan laulua. Siitä asti olen ilmoittanut itseni kaikille mahdollisille sitseille ja laskinkin käyneeni 14 eri sitseillä viime vuonna. Laulukirja kulkee aina haalarintaskussa mukana ja kantaa mukanaan rakkaita muistoja sekä tilaa uusille. Toivon, että tämä teksti on herättänyt jonkinlaisia tunteita ja rohkaisee jokaista tulemaan sitseille ja osallistumaan sitsikulttuuriin.