Superfuksin vuosi 2019

Päädyin lukion jälkeen pitämään välivuoden, kun en tarkalleen tiennyt mitä alaa haluaisin opiskella. Kävin yo-kirjoitusten jälkeen keväällä tekemässä VAKAVA-kokeen muodon vuoksi, mutta tarkoituksena ei ollutkaan päästä kouluun sillä kertaa. Välivuoden puolessa välissä aloin hyvin vahvasti tuntemaan, että toinen välivuosi ei tulisi kyseeseen, vaan haluan päästä kouluun luomaan uusia ihmissuhteita sekä muodostamaan uusia rutiineja ja luomaan uusia sisältöjä elämään. Yhteishaun aikana selailin eri vaihtoehtoja ja päädyin laittamaan varhaiskasvatuksen yhteishakuun hieman “villinä korttina”, mikä kannatti, sillä myöhemmin keväällä sähköpostiin tuli kutsu soveltuvuuskokeisiin Tampereelle. Sähköpostin tullessa olin juuri shoppailemassa Tallinnassa ja voi olla, että täytyi hetkeksi istahtaa penkille lukemaan tarkemmin sähköpostin sisällön.

Tampere oli selkeä ykköstoive itselläni, sillä olen asunut koko elämäni n. 30 kilometrin päässä Tampereelta ja Tampere on aina vaikuttanut viihtyisältä kaupungilta asua. Voin kuitenkin todeta, että olin melko hukassa ensimmäiset viikot täällä, vaikka kuvittelin tuntevani kaupungin melko hyvin. 

Muistan, kuinka en oikein osannut jännittää soveltuvuuskokeita etukäteen, vaikka en täysin tiennyt mitä oli luvassa. Soveltuvuuskokeita ennen juttelin muiden hakijoiden sekä tuutorien kanssa, ja muistan, kuinka se vähäinenkin jännitys kaikkosi, kun jutteli niistä näistä muiden kanssa. Koska olisihan se nyt kovin tylsää lukea virallisia, tulevaisuuteen vaikuttavia sähköposteja kotona rauhassa, niin kun soveltuvuuskoekutsun sain Virossa shoppaillessani, tuli sähköposti opiskelupaikasta ollessani St. Patrickin katedraalissa, Dublinissa. Ei muuta, kun opiskelupaikan vastaanottoon ruksi Irlannissa ja kotiin Suomeen viestiä muille perheenjäsenille saadusta koulupaikasta.

Kuvittelin kesän aikana, että muuttaisin ja asettuisin Tampereelle jo hyvissä ajoin ennen orientaatioviikkojen alkua, no toisin kävi. Nukuin ensimmäisen yön Tampereella sunnuntaista maanantaihin ja maanantaina oli ensimmäiset infot ja tapahtumat. Onneksi olimme muiden uusien vaka-opiskelijoiden kanssa luoneet WhatsApp-ryhmän heti tulosten tultua, niin siellä pystyi huutelemaan muille missä muut ovat, missä pitäisi olla, miten sinne pääsee... Tämä ryhmä on ollut aktiivisessa käytössä tästä lähtien ja en voisi olla iloisempi siitä.

(juttu jatkuu kuvan jälkeen)

Ensimmäiset viikot menivät hujauksessa ohi, kun oli paljon tapahtumia, erilaisia infoja, tutustumista muihin vakalaisiin, tutustumista kampukseen ja kaupunkiin ja päiväunet olivat usein enemmän kuin tervetullut asia. Päätin ennen yliopiston alkua, että yritän mahdollisimman aktiivisesti osallistua ja tutustua muihin ihmisiin, ja voisin sanoa onnistuneeni tässä aikasta hyvin. Päädyin ensitreffeillä ilmoittautumaan haalaritiimiin mukaan hankkimaan meille haalareita, ja kun päivää ennen happroja (= Hämeenkadun Appro) haalarit tulivat, pystyin lähes jokaiselle haalaria hakevalle yhdistämään kasvoihin etu- ja sukunimen.

Fuksipassiin kertyi pisteitä tasaisesti syksyn mittaan, kun osallistuin erilaisiin tapahtumiin ja niissä tein fuksipassiin määriteltyjä asioita. Onneksi minulla oli useampi opiskelijakaveri, kenen kanssa suoritimme fuksipassin kohtia, sillä yksin en todennäköisesti olisi saanut näin täydeksi passiani kuin millainen siitä nyt tuli. Fuksipassin täyttäminen huipentui pikkujouluihin, joita olin mukana järjestämässä, koska miksipä ei (ja koska oli sen verran paljon kouluhommia, niin pikkujoulujen järkkääminen oli hyvä syy vältellä niiden tekoa), jossa minut palkittiin ITUn vuoden superfuksiksi. Palkinnoksi saatu kumiankka on matkustellut ympäri asuntoani etsien parasta mahdollista paikkaa, tällä hetkellä se majailee tv-tason hyllyllä.

Vuodenvaihteen jälkeen oli opiskeluun tulossa pieni lisäys syksystä, sillä olin ennen syyskokousta pyöritellyt ideaa hallitustoimintaan osallistumisesta, ja keväällä alkoikin hommat toisena tuutorvastaavana. Tuutorvastaavan (ja tuutorin) kevääseen on mahtunut paljon kaikenlaista, esimerkiksi uusien tuutorien valitseminen, tuutorkoulutuksiin osallistuminen ja niiden järjestäminen, ryhmäytymistä ja tutustumista muihin ITUn ensi vuoden tuutoreihin sekä tapahtumasuunnittelua ensi syksyä ja uusia opiskelijoita varten. 

Sitten tuleekin se mutta. Mutta johtaa juurensa maaliskuun puoleenväliin, jolloin tuli tieto, että kontaktiopetus ja kaikki tapahtumat perutaan. Kesti hetki tajuta, että oma fuksivuosi oli (fyysisesti) sitten siinä ja että pari viimeistä kuukautta opiskelua hoidetaan etäopiskeluna. Oli aluksi, lopuksi ja välissä hieman hankalaa asennoitua etähommiin, kun oli taas päässyt nauttimaan ihmisten seurasta ja opiskelemisesta yhdessä välivuoden jälkeen. Alussa etäopiskelu ja kotona oleskelu ilman mitään opiskelijahäppeninkejä meni pienessä epätoivossa, epätietoisuudessa, epämotivaatiossa ja epävarmuudessa, ja voin sanoa, ettei ihan hirveästi auttanut sen tiedon saaminen, että wappua ei ole eikä tule tänä keväänä. Fuksivuodesta jäi uupumaan paljon ja monesti olisi tehnyt kevään aikana mieli laittaa haalarit jalkaan ja suunnata ulkoiluttamaan niitä approille, sitseille, opiskelijabileisiin, mitä näitä nyt olisi ollut. Olen kevään aikana kaivannut myös jonottamista, jonottamista ja jonottamista sekä niitä öitä, kun bussikuski toivottaa “hyvää huomenta”, kun hyppään kyytiin mennäkseni kotiin nukkumaan.

Onneksi (toivottavasti) tämä tilanne ei ole liian pysyvä ja sormet ristissä toivon, että syksyllä päästään taas fyysisesti takaisin yliopistolle, voidaan taas nähdä toisiamme kunnolla sekä haalarien ulkoiluttamiselle on syitä. Odotan innolla syksyn ensimmäisiä viikkoja, jolloin (toivottavasti) pääsemme aivan mahtavan tuutorporukan kanssa toteuttamaan uusille opiskelijoille erilaisia tapahtumia. Ja lisäksi, en malta odottaa, että pääsen taas syömään yliopistolle opiskelijahintaista lounasta, ettei aina tarvitsisi itse kokata sitä yhtä ja samaa ruokaa (ja tiskata siitä syntyneitä tiskejä).

Toivon jokaiselle teistä ihanaa ja aurinkoista kesää, nauti lomasta/töistä/kesäkursseista, muista rentoutua ja syksyllä toivottavasti nähdään!

Terkuin,

Reetta — superfuksi 2019